Veli-Matti mursi jo heti alkuun myytin, että ”ei tässä iässä nyt enää kannata”.
Veli-Matti mursi jo heti alkuun myytin, että ”ei tässä iässä nyt enää kannata”.
Kovat pohjat työmatkapyöräilyllä
BikeBusters Päättäjät Pyöräilemään -haastekampanjassa päästiin liikkeelle, kun maanantaina 8.10. tehtiin ensimmäinen kuntotesti. Testit toistetaan tammikuun loppupuolella ja tällöin saadaan tietoa osallistujien terveyden, hyvinvoinnin ja kunnon kehittymisestä kampanjan aikana. Testien välillä on tietty tarkoitus pyöräillä arjen matkoja niin paljon kuin on mahdollista. Lisäksi osallistujat pyrkivät saamaan mahdollisimman paljon seuraajia lähtemään mukaan pyöräilemään yli talven.
Haastekampanjaa pilotoidaan ensimmäisenä Oulun seudulla ja mukaan on otettu kahdeksan henkilöä; 3 Kempeleestä ja 5 Oulun kaupungista. Kaikki osallistujat ovat liikunnalliselta taustaltaan erilaisia ja jokaisella on oma tarina kerrottavana. Tänä maanantaina (8.10.) ensimmäisenä testiin saapunut Oulun kaupungin rahoituspäällikkö Veli-Matti Keloneva on jo aktiivipyöräilijä. Äkkiseltään voisi kuvitella, että mitä hyötyä jo pyöräilyyn hurahtaneen henkilön mukaan ottamisesta haastekampanjaan?
Kaikki alkoi työmatkapyöräilystä
Veli-Matin omin sanoin hän koki herätyksen aikanaan kokeillessaan työmatkapyöräilyä ympäri vuoden kotoaan Kiimingistä Oulun keskustaan. Matkaa kertyi 20 km suuntaansa. Itsensä haastaminen kannatti ja Veli-Matti ei ole katsonut taaksensa sen jälkeen. Mies kertoon olevansa tätä nykyä täysin hurahtanut pyöräilyyn siinä määrin, että työmatkapyöräilystä on tullut rakas harrastus. Itsensä haastaminen jatkuu vieläkin. BikeBusters -kampanjan myötä Veli-Matti haluaa saada muita itsensä tavoin innostumaan arkiliikunnasta ja toivoo esimerkkinsä auttavan muita heittäytyä kokeilemaan uusia asioita. Veli-Matti kertoi saaneensa oman elämäntapamuutoksensa myötä rautaisen kunnon ja terveen elämän. Töistä mies on joutunut olemaan sairauksien vuoksi ainoastaan muutaman päivän viimeisen viiden vuoden aikana.
Työmatkapyöräilyllä ammattilaisurheilijaan verrattavat kestävyyskunto-ominaisuudet
Maanantaina tehdyt testitulokset olivatkin 56-vuotiaan Veli-Matin osalta jäätävän kovat. Lihastasapaino oli koko kropassa kohdillaan ja rasvaprosenttikin oli vain 13,6. Maksimaalisen hapenottokyvyn tulos oli erinomaista SM-liigatasoa (59,5 ml/kg/min). Sporttest Oy:n Jani Ailovuon mukaan Veli-Matti olisi kova luu kestävyyskunto-ominaisuuksiltaan moneen ammattilaisurheilijaan verrattuna. Ehkäpä ammattilaisurheilijoidenkin kannattaisi jättää auto kotiin ja polkea matkat töihin pyörällä…. Kesät talvet.
Lähde seuraamaan Veli-Matin matkaa! Tai jos tarina kuulosti hyvinkin tutulta, niin hyppää haasteeseen mukaan liittymällä Veli-Matin jengiin!